Siirry sisältöön

Seuraavat näytökset

Kauppias

Kinokulma kinokulma@kinokulma.fi 0405331945 Y-tunnus: 2716116-2 Kauppiaan ehdot

Jazzkitaristi ja säveltäjä Mathias Sandberg, jota amerikkalaisessa musiikkilehdessä Jazziz Magazine on kutsuttu "yhdeksi Suomen parhaiten varjelluista salaisuuksista", kuuluu maamme aktiivisimpiin jazzmuusikoihin. Hän on opiskellut New Yorkin Manhattan School of Musicissa ja Bostonin Berklee College of Musicissa, ja työskennellyt mm. Georg Riedelin, Pierre Swärdin, Peter Asplundin, Nick Mancinin, Jukka Eskolan, Teppo Mäkysen ja Manuel Dunkelin kanssa. Sandberg tekee vuosittain satakunta jazzkonserttia ja on kiertänyt sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

Sandbergin triossa soittavat jazzmusiikin maisteri Zacharias Holmkvist (kontrabasso) ja pitkän uran tehnyt Stefan Brokvist (rummut). Konserteissa kuullaan trion omalaatuista ”hard swingin', groovy & soulful jazz”-sekoitusta vahvoilla melodioilla, rytmisesti leikkisää improvisaatiota ja lähes telepaattista yhteissoittoa.
Sandbergin edellinen triolevy The Doctor (2020) sai ylistäviä arvosteluja molemmilla puolilla Atlanttia, ja on soitettu ahkerasti jazzradiokanavilla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.

”This is an excellent album... swings from start to finish” (Jazz Journal, UK)
”Superb debut album... such a fresh take on the genre... his tone is gorgeous throughout... as tight as it gets.” (Rochester City News, USA)
”Maailmanluokkainen on se sana, joka levystä The Doctor nousee väistämättä mieleen...
yksi Suomen parhaiten varjelluista salaisuuksista. Todellakin!” (Karjalainen)
”The perfect musical medication for any occasion” (All About Jazz, USA)